anttihalonen Ainainen yrittäjä, ei koskaan maalissa

Numeroiden valossa on syytä pelätä

Yle uutisoi tänään seuraavaa "Turun puukotuksista epäilty mies ei ole ollut Supon terrorismintorjunnan kohdehenkilöiden joukossa. Suojelupoliisin tarkkailussa on noin 350 henkilöä, joista pyritään hankkimaan erityisesti tietoa toimintansa, yhteyksiensä tai radikalisoitumisensa takia."

Toisin sanoen puukottaja ei edes ollut tuossa "mielenkiintoisten ihmisten" listalla. Yle myös uutisoi viime kuussa, että peräti 5000 turvapaikanhakijaa on kadoksissa. Osa on ilmeisesti palannut Ruotsiin tms. ja osa painunut maan alle, mutta olennaista on se, että näiden janttereiden olinpaikkaa ei tiedetä.

Koska voidaan olettaa, että noiden 350 seurannassa olevan henkilön olinpaikka on tietysti tiedossa, niin meillä on siis 350 radikaalia kaveria vapaalla ja tämän lisäksi mahdollisesti useita tuhansia epämääräisiä henkilöitä. Ja tämä tähän mennessä ylivoimaisesti suurin pahis ei edes ollut poliisin tutkassa.

Mutta, älä pelkää!

Niin, sitten on vielä reippaasti nousseet raiskaustilastot, mutta tämähän kätevästi selittyy kuulemma laskeneena ilmoitusherkkyytenä. Ilmeisesti Ruotsissa ilmoitusherkkyys on sukeltanut viime vuosina merkittävästi, komeileehan se MAAILMAN raiskaustilastojen kärkipaikoilla ja tekijöissä yliedustettuina tietyn uskontokunnan edustajat

Ai niin, myös tämän päiväisestä uutisesta poimittua: "Ylen tietojen mukaan Turussa asuva ulkomaalainen henkilö on toimittanut alkuvuonna Lounais-Suomen poliisille vihjeen Turun puukottajasta. Paikallispoliisi on toimittanut vihjeen eteenpäin suojelupoliisille." ja "Suojelupoliisi panee suurimman osan terrorismintorjunnan resursseistaan juuri kohdehenkilöiden valvontaan."

Juuri saimme kuulla kuinka poliisi on palkannut 50 uutta nettipoliisia seuraamaan kantajäyhien tuhmapuhumista. Tai ainakin kaikki viittaa siihen, että nämä eivät (voi) seurata muslimien kantaväestöön kohdistuvaa tuhmapuhetta, koska käsittääkseni keneltäkään ei ole vaadittu arabian osaamista: "Euroopan neuvoston neuvoa-antava komitea on kehottanut Suomea välittömästi tuomitsemaan julkisuudessa vihamielisyyden etnisiä ryhmiä kohtaan, vahvistamaan lainsäädännön ja oikeuslaitoksen roolia rangaista vihapuheesta ja -rikoksista sekä lisäämään poliisien resursseja." Onhan se tuhmapuhe toki ikävää ja vaarallista, mutta hieman närästää tämä resurssien allakointi.

Ps. Ihan oma lukunsa on vielä nämä palanneet/palaavat isis-taistelijat. On täysin käsittämätöntä, että henkilö jonka tiedetään radikalisoituneen siihen pisteeseen, että on valmis antamaan henkensä ja tappamaan ideologian puolesta, annetaan rauhassa palata takaisin ja liikkua vapaasti siviilien parissa.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (3 kommenttia)

Käyttäjän jlinjama kuva
Jussi Linjama

Suomessa ei missään tapauksessa jatkuvasti valvota 350:ä vapaana liikkuvaa henkilöä puhumattakaan, että valvottaisiin muutamaa tuhatta laittomasti maassa olevaa. Yhden henkilön täydellinen seuranta 24/7 vaatii henkilön aktiivisuudesta riippuen jopa 20 ihmisen työpanoksen (ellei hän siis ole laitokseen suljettuna).

Jonkinlaista seurantaa varmasti harrastetaan, mutta käytännössä tilanteeseen puututaan sitten, kun hätäkeskuksesta tulee ilmoitus jostain konkreettisesta teosta. Näin käy myös maissa, joissa uusi tiedustelulaki on voimassa ja joissa on oikeasti resursseja ja rahaa kytätä melkein mitä tahansa.

Kyseessä on yhtälö joka ei toimi, eikä voi toimia. Poliisin pitäisi onnistua joka kerta, kun terroristille riittää yksi kerta.

Käyttäjän teppoovaskainen kuva
Teppo Ovaskainen

"Kyseessä on yhtälö joka ei toimi, eikä voi toimia. Poliisin pitäisi onnistua joka kerta, kun terroristille riittää yksi kerta."

Tämä on täysin totta. Satoja tai tuhansia ihmisiä ei kyetä pitämään jatkuvassa valvonnassa, siis ilman sellaisia perusteita, joilla heidät voitaisiin sulkea tai eristää johonkin laitokseen. Mutta kielteisen päätöksen saaneiden turvapaikanhakijoiden osalta jokin tämäntapainen ratkaisu voisi olla mahdollinen riskienhallinnan keinona. Siis jos ei kyetä palauttamaan.

Bloggaajan esiin nostamissa numeroissa erityisen huolestuttavaa tosiaan se, että Turun tekijä/epäilty ei noiden 350:n joukkoon mahtunut.

Teppo / US

Käyttäjän ReinoToivanen kuva
Reino Toivanen

Ko. terroristista tehtiin suojelupoliisille ilmoitus alkuvuodesta mutta se ei aiheuttanut mitään toimenpiteitä.

Siis mikä merkitys uudella tiedustelulailla tulisi olemaan?

Teppo, kyllä mahtui.

Toimituksen poiminnat