anttihalonen Ainainen yrittäjä, ei koskaan maalissa

Virkamiesten ikiliikkuja & vetoomus

Yhä hullummaksi menevä luparumba on saavuttanut jonkinlaisen anti-kliimaksi parturi-kampaajien itsenäisyyspäivän "erikoisluvan" kohdalla. Ensinnäkin, partureiden siis pitää maksaa 200e, jotta he pääsisivät kyseisenä päivänä tekemään töitä. Koko "lupa" on jo itsessään täysin mieletön, mutta tänään opimme, että kuvion saa vieläkin mielettömämmäksi! Iltasanomat nimittäin uutisoi tänään seuraavaa: "Luvan hinta nousi tänä vuonna 120 eurosta 200 euroon. Valtiovarainministeriöstä kerrotaan, että lupamaksuja piti nostaa, jotta maksuilla voitaisiin kattaa lupien käsittelyn kustannukset.". 

Virkamiehet, hiljenen neroutenne edessä, olette nimittäin juuri keksineet mahdottoman - ikiliikkujan! Kasvavan byrokratian kustannuksia hoidetaan lisäämällä byrokratiaa sekä nostelemalla verojen ja lupien hintaa. Tässä taannoin uutisoitiin kuinka aluevalvontaviranomaiset olivat puolestaan jalkautuneet ratsaamaan 2500 parturia, että onkos hintalaput jiirissä. Lisää veroja ja lisää näitä tuikitarpeellisia tukitoimia työllisyyden edistämiseksi.

Joku saattaa ohittaa tämän nämä-nyt-on-näitä -olankohautuksella, mutta muistakaa, että näistä kyseisistä tapauksita me vain satuimme kuulemaan. Suomen täytyy olla turvoksissa tarinoita siitä kuinka yrittäjiä jahdataan, kampitetaan ja kuinka virkamiehet puuhastelevat yhä mielikuvituksellisempien säännösten parissa.

Kummeksuttaa tuo virkamiesten asenne. Eikö siellä tasolla voida torpata näitä älyttömyyksiä ja antaa sinne yläkerrokseen palautetta tyyliin paska-idea-täältä-tulee-bumerangi? Siis jonkun jossain on ihan fyysisesti täytynyt kynäillä esimerkiksi tämä kyseinen idiotismi, ojentaa se paperi eteenpäin ja sanoa, että "hei tässä on Tosi Hyvä Idea, toteuttakaa". Vai itsekö ne näitä kotkotuksia keksii? En todella ymmärrä. Olisikin muuten vinkeä idea selvittää se kaveri joka tämän maksa-että-pääset-duuniin -idean kynäili ja kysyä, että ihanko tosissasi olit?  

Mistähän löytyisi taho, joka voisi oikein kunnolla pöyhiä tätä sääntöhulluutta auki, jotta kansalaisille syntyisi edes jonkinlaista käsitystä koko homman kustannuksista yhteiskunnalle. Mistähän löytyisi se anti-byrokraatti, joka kyttäisi virkamiehiä, että nämä pysyisivät ruodussa eivätkä keksisi järjettömiä kotkotuksia?

Yrittäjinä & toimittajina operoivat kanssaveljeni ja siskoni, käykäämme taistoon! Yrittäjät, pommittakaa toimittajia niillä älyttömyyksillä minkä kanssa joudutte painimaan päivästä päivään. Ja toimittajat, tehkää niistä mehukkaimmista juttuja. Kun tätä järjettömyyttä vellotaan uutisissa aamusta iltaan, niin ehkä asialle tapahtuu jotain. Ehkä...

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (5 kommenttia)

Käyttäjän ollimarkkanen kuva
Olli Markkanen

"Kasvavan byrokratian kustannuksia hoidetaan lisäämällä byrokratiaa ja nostelemalla verojen ja lupien hintaa."

Juuri näin!

Pekka Iiskonmaki

Tuo on lupamenettely on niin kannatettavaa, että sitä pitää laajentaa arkipäiville ja koskemaan myös työntekijöitä.

Työnteko on kohta luxusta Suomessa.

Käyttäjän anttihalonen kuva
Antti Halonen

Oiva idea. Onhan se toki etuoikeutettua saada käydä töissä ja täten jonkin sortin lupamaksu olisi hyvinkin paikallaan!

Käyttäjän ollimarkkanen kuva
Olli Markkanen

Työntekijöille voisi myös harkita jonkinlaista poikkeuslupaa. Työttömiä alkaa olla niin paljon että on kohta poikkeus että on töitä.

Käyttäjän erlandsalo kuva
Erland Salo

Vihreiden hyväsisko- ja hyväveliverkot ovat päässeet järjestelemään näitä suojatyöpaikkoja jo useamman vuoden ajan. Korkeakoulukaupungit ovat vihreitä ja suoltavat työttömiä jonkin koulutuksen saaneita ulos kukkurapäin. Heille järjestetään sitten "töitä" ja hehän tekevät "töitä". Jäljet ovat hirveitä.

Toimituksen poiminnat